8. toukokuuta 2010

Latvonnan merkitys

Chilifoorumille kirjoittelin juttua mietteistäni chilien latvonnasta niin ajattelin julkaista kirjoittamani tekstin myös blogissani eli...

Kun tuossa katselin chilejäni niin totesin, että Lemon Droppini kasvaa parhaiten monioksaisena tuuheana puskana. Satoakin siinä on huomattavasti enemmän mitä vähempi oksaisissa muissa bacoissani.

Mietin mitä olen tämän kanssa tehnyt toisin kuin muiden baccojen. Tulin siihen tulokseen että aikainen useampi latvonta edesauttaa tuuhean ja monihaaraisen bacan syntymistä. Bacathan tuntuvat ilman alkulatvontaa kasvavan lähinnä vartta ja pituutta. Tietysti asiaan vaikuttaa moni muukin asia, mutta luulen että latvonnalla on suuri merkitys. Kaikki chilini olen latvonnut vain kerran paitsi Lemon Dropin kahdesti.


Latvonnan tein Lemon Dropille ensimmäisen kerran toisen varsinaisen lehtiparin jälkeen. Näin sain kaksi haaraa, jotka kummatkin latvoin uudestaan, kun niihin oli tullut kolme lehtiparia lisää. Siten sain jo heti alkuvaiheessa neljä tukevaa päähaaraa, mitkä ovatkin sitten haarautuneet itsestään hyvin. Näin ollen sadon määräkin on runsaampi, kun on enemmän tukevia oksia. Ensi kaudella aionkin latvoa chilini kahdesti ja kokeilen jollekin kolmeakin latvontaa.


Latvonnan tekemisestä on oivallinen juttu Chilivaarin blogissa.

Boonuskuvana viimeisin sadonkorjuu Dutch Hybridi "Jalapenon" sadosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti