30. kesäkuuta 2010

Chilikastike

Olen muutaman kerran kokeillut eri resepteillä tehdä itse chilikastiketta, mutta en ole siinä kovin hyvin onnistunut. Törmäsin netissä hyvän tuntuiseen reseptiin ja hieman sitä muokaten syntyi tämä tähän astisista kokeiluista ehdottomasti paras chilikastike.

Chilinä pitää ehdottomasti olla Habaneroa tai jotain chinense suvun lajiketta, koska sen tuoma trooppisen hedelmäinen maku on iso osa kastiketta. Muita chilejä voi käyttää maun mukaa tai jättää pois. Chilien määrää voi lisätä sen mukaan kuinka tulista kastikkeesta haluaa. Porkkana ja lime antaa kastikkeelle mukavan säväyksen. Kannattaa kokeilla.

  • 2 Habanero
  • 5 Lemon Drop
  • 4 Inca Red Drop
  • 1 sipuli
  • 1 porkkana
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 3 rkl limemehu
  • 3 rkl omenaviinietikka
  • 1,5 dl vesi
  • 1 tl suola
  • 1 tl sokeri
  • 1 rkl rypsiöljy
  • (3/4 tl Atamon)
  • (Ksantaanikumi)
Silppua porkkana ja laita se kiehuvaan veteen johon on lisätty omenaviinietikka. Keitä pehmeäksi. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pehmeäksi ja lisää joukkoon sokeri. Laita sipulit, porkkana keitinvesineen, chilit, limemehu ja suola tehosekoittimeen. Hienonna kunnes kastike on koostumukseltaan pyremäistä. Jos kastike on kovin vetistä voit lisätä siihen ksantaanikumia paksuntaaksesi kastiketta. Voit myös lisätä Atamonia säilyvyyden lisäämiseksi. Atamonia ja ksantaanikumia saa isoimmista marketeista.

28. kesäkuuta 2010

Maistelussa Rain Forest


Hedelmä on pyöreähkö ja n. 3 cm halkaisijaltaan. Kypsänä punainen. Hedelmälihaa ei kovinkaan paljon, joten mehukkuus puuttuu. Todella kirpeä, aavistus makeutta. Mauassa ripaus vihreätä paprikaa. Mieto tulisuudeltaan. Kaiken kaikkiaan ei kovinkaan ihmeellinen makuelämys. Käyttökohde lähinnä salaatteihin tai pelkiltään naposteltaviksi.

24. kesäkuuta 2010

Pain: Jerk Microwave Popcorn

Valmistusaineet: Maissitähkä(72%), soijaöljy, suola, voimauste, beta-karoteeni, mustapippuri, maustepippuri, muskottipähkinä, kaneli, sipulijauhe ja valkosipulijauhe.


Sinänsä hyvä idea laittaa popcornien sekaan valmis mausteseos, mutta miten se toimii käytännössä?

Kun lämmitin poppareita niin alkoi keittiössä tuoksumaan imelän kanelin haju. Ei kovin lupaavalta vaikuttanut. Saatuani pussin auki, niin sama voimakas kanelin tuoksu pöllähti silmille. Pussia tarkastellessa totesin että osa mausteista oli jämähtänyt kiinni pussin reunoille. Mausteseos on koostumukseltaan tahnamaista, joten sekoittuminen poppareiden sekaan on aika vaikeata. Mausteet olivat siellä täällä klöntteinä. Maustekoostumuksessa olisi vielä kehittämistä.

Maku oli lähinnä kanelia ja jotain. Maustepippuri ainakin maistuu liikaa ja se antaa hieman karvaan maun. Suolaakin olisi voinnut olla vähemmän. Ei tästä oikein pysty sanomaan mille tämä maistuu, kun maku on sen verran epämääräinen. En löytänyt tuoteselosteesta mainintaa chilistä, mutta poltetta on kuitenkin, mutta kovin miedosti. Muutaman söin, mutta epämiellyttävän maun takia loppu jäi syömättä. Idea siis hyvä, mutta lopputuotteessa on vielä paljon hiomista.

Maku 1/10
Tulisuus 1/10

21. kesäkuuta 2010

Maistelussa PI-260567


PI-260567:än hedelmä oli alkanut nahistumaan vaikka se ei ollut vielä saanut lopullista kirkkaan oranssia väriä, joten päätin poimia sen pois. Hedelmä on hyvän kokoinen n. 13 cm ja siitä saa monta siivua esim. leivän päälle. Maku on hedelmäinen, raikas, makeahko, mehukas, aavistuksen kirpeä. Miellyttävän lempeä polte, jotain 3 luokkaa. Oikein herkullinen baccatum esim. salaatteihin. Harmi vain kun tämä ei tunnu olevan kovin satoisa lajike. Tätä voin suositella kokeiltavaksi.

18. kesäkuuta 2010

Blair´s: Death Rain Habanero Chips

Valmistusaineet: Peruna, kasviöljy, viinietikkajauhe, kuivattu ruokosokeri, suola, paprika, valkosipulijauhe, mausteita, luontainen savuaromi ja habanero.


Olen syönyt aikaisemmin Blair´sin Jalapeno Cheddar shipsejä, jotka olivat maultaan erinomaisia, mutta eivät kovin tulisia. Kovin odotuksin ostin Habanero shipsejä, mutta pettymys oli suuri. Tulisuutta on ihan kiitettävästi, mutta mihinkä maku on kadotettu? Maku on grillishipsi tyyppinen, mutta huomattavasti miedompi, suorastaan "valju".  Päälimmäisenä maussa on runsas paprikan maku. Aavistuksen kitkerä. Tällä tulisuudella olisin toivonnut runsasta ja vahvaa maku. Rakenne taas on loistava. Shipsit ovat erittäin rapeita, samanlaisia mitä Taffelin Kartano shipsit. Tulipa maistettua, mutta ei tarvitse jatkossa ostaa. Pysyttelen Blair´sin tulisuudeltaan miedommissa, mutta maultaan paremmissa shipseissä.

Maku 3,5/10
Tulisuus 8/10

14. kesäkuuta 2010

PI-260567 kypsyttelee ensimmäistä


PI-260567 väri on alkanut muuttumaan keltaiseksi. Kypsänä väri on kirkkaan oranssi eli vielä täytyy hetken odottaa että hedelmä on täysin kypsä. Tähän vaiheeseen raakileesta on aikaa kulunnut n. 50-60 päivää eli lajike on hidas kypsymään. Pituutta hedelmälle on kertynyt 11 cm. Melko iso hedelmäinen chili siis kyseessä. Hedelmiä on tällä hetkellä neljä, joten isoa satoa ei ole tiedossa, mutta toivottavasti sitäkin maukkaampi. Kypsänä maun pitäisi olla makea ja muutenkin erinomainen. Poltetta ei ole kovinkaan paljon, ehkä n. 2-3 luokkaa.

11. kesäkuuta 2010

CaJohn's: The O´riginal Irish Scream

Valmistusaineet: Jalapeño, punaviinietikka, hunaja, chili, irlantilainen viski, suola, ruskea sokeri.


Kirpeä, aavistus hunajan makua, hieman karvas, makeahko, raikas, maltainen. Mieto jalapenon maku. Rakenne vetinen, jossa sattumapaloja mukana. Mieto kastike. Etikan makua ei juuri lainkaan.

Tästä kastikkeesta on turha hakea wiskyn makua. Lähinnä kastikkeen maussa on havaittavissa pieni "maltainen" maku. Jalapenokastikkeeksi ihan ok, mutta varmasti parempiakin on saatavilla. Jostain syystä hyvää jalapenokastikketta on huonosti saatavilla. Ainakin ne kastikkeet jotka minä olen maistanut niin kaikki ovat olleet alle keskitason. Eiköhän se hyväkin kastike vielä tule vastaan.

Maku 5/10
Tulisuus 4/10

6. kesäkuuta 2010

Chilit ulkona

Siirsin vihdoinkin osan chileistä ulos. Ulos pääsivät Inca Red Drop, Hybridi "Jalapeno", Aji Cristal ja Pink Habanero. Nämä saavatkin olla koko kesän ulkona tai niin kauan kun lämpöä riittää. Muita chilejä en todennäköisesti siirrä ulos, kun ovat kasvanneet sen verran honteloiksi että tuenta on helpommin järjestettävissä sisällä. Olen naruttanut ne verhokiskon "nipsuun" kiinni.

Ulkona olevat chilit laitoin takapihan terassille seinän viereen. Siellä ovat sateelta suojassa ja kylminä öinä toivon että seinän vieressä olisi lämpöisempää. Viime yönä lämpötila oli käynyt alimmillaan 2,8 asteessa. Onneksi chilit ovat vielä totuttelemassa UV-säteilyyn, joten ovat kolminkertaisen hallaharson alla niin ei päässyt kylmä "pureen".


Sisällä lasien takana kasvaneet chilit eivät ole tottuneet UV-säteilyyn, koska ikkunat suodattavat UV-säteilyn pois. UV-säteilylle tottumaton chili kuolee helposti, mutta hallaharso kerrokset ovat oiva apu totutteluun. Harsokerroksia olisi tarkoitus vähentää siten että chilit olisivat ilman harsoa noin kahden viikon kuluttua.