31. tammikuuta 2011

Ensimmäiset kukat Turbo Pubessa

Ensimmäisenä tänä vuonna kukkiva chili on Turbo Pube vain kahden kuukauden ikäisenä. Komean violetteja kukkia on neljä kappaletta ja nuppuja kymmenkunta. Ilmeisesti pubescenseille on tyypillistä aikainen kukinta. Katsotaan nyt kuihtuvatko kukat pois vai aikooko Turbo jo hedelmiä tekemään näin aikaisessa vaiheessa. Sen oksat ovat vain liian hennot kannattelemaan kovin suurta hedelmätaakkaa. Joudunkin mahdolliset alkavat raakileet nyppimään pois, jotta Turbo pääsee keskittymään kasvuun.

24. tammikuuta 2011

Varhaisia nuppuja


Rocoto Turbo Pube ja Habanero innostuivat varhain tekemään nuppuja. Ikää kummallakin on vasta pari kuukautta. Nähtäväksi jää tulevatko nuput aukeamaan vai kuihtuvatko sitä ennen pois. Minun puolestani saisivat tippua pois ja chilit voisivat alkaa keskittymään kasvuun. Kukkimisen aika on sitten myöhemmin keväällä. Joillakin kasvattajilla on tapana nyppiä nuput pois, mutta mielestäni niiden nyppiminen kiihdyttää vain kasvia tekemään lisää nuppuja. Tämän totesin viime kaudella Inca Red Dropin kanssa.


Turbo Pube on alkanut haarautumaan itsestään. Haarat suuntautuvat sivulle päin eli näyttäisi siltä että se alkaa kasvaa tyypilliseen "Rocototyyliin", enemmän leveyttä kuin pituutta.

Rocotojen lehtiin on myös ilmestynyt keltaisia länttejä joissa on mustia pisteitä. Toivottavasti ei olisi ripsiäisiä. Näistä kylläkin puuttuu ripsiäisille tyypillinen hopenhohtoinen "härmä", jota muodostuu lehden alapinnalle. Oletettavasti tämä on jotain muuta chilin mielenilmaisua. Kenties kasteluni, valaistus tai lannoitus ei ole ollut Rocotoille mieleen, ne kun ovat niistä kovin tarkkoja.

20. tammikuuta 2011

Kasvua havaittavissa


Orange Habanero
Chilit kasvavat hyvää vauhtia, ehkäpä liiankin nopeasti. Jos kasvu karkaa käsistä niin saksilla sen saa onneksi pidettyä kurissa. Chili on siitä hyvä kasvi että sitä voi saksia melko surutta.

Ainoat chilit jotka eivät tahtoneet kasvaa kunnolla olivat Rocoto Riesen ja Turbo Pube. Niiden pysähdyksissä olevan kasvun sain kuitenkin jatkumaan, kun siirsin ne tilavampiin 1,5 litran maitopurkkeihin. Rocotot ovat muutenkin  chilimaailman hidaskasvuisempia chilejä. Annuumit ovat lähes kaikki kasvattaneet varsinaiset lehtiparit ja ainoa baccatum Aji Benito tulee kovaa vauhtia perässä. Annuumien ja bacatumien kasvu on nopeampaa joten ne kerkiävät ottamaan chinenset ja rocotot kiinni. Idätyslautalla odottaa vielä itämistä Chilaca ja Aji Omnicolor. Aji Omnicolor olisi tarkoitus laittaa kesällä ulos amppeliin. Chilacan siemen on ainoa eikä se näytä itämisen merkkejä ja luulenkin että tämä kausi mennään ilman Chilacaa.

Vasemmalla Turbo Pube ja oikealla Rocoto Riesen.
Kaikki muut chilini paitsi Rocotot olen latvonut eli saksilla olen nipsaissut ylimmän lehtiparin pois. Tämä toimenpide edesauttaa haaroittumista ja jokainen lisähaara tietää enemmän satoa. Hyvin nuo ovatkin lähteneet haaroittumaan. Chileille olen antanut joka kastelukerralla Biobizzin Growta 2ml/ litraan vettä, paitsi rocotoille joka toinen kerta. Rocotot eivät tykkää runsaasta lannoittamisesta.

16. tammikuuta 2011

Jalapeno Herculeksen reikä


Jalapeno Herculeksen varteen oli tullut mielenkiintoinen kasvuvamma. Ilmeisesti osa siemenen kuoresta oli jäänyt kiinni varteen ja aiheuttanut tuollaisen reiän. Kasvua se ei ollut häirinnyt mitenkään ja varmasti tämä olisi kasvanut ja voinut hyvin tulevaisuudessakin, mutta päätin kuitenkin vaihtaa sen uuteen taimeen kun sellainen oli idätyslautalla valmiina.

12. tammikuuta 2011

La Costena: Salsa De Chile Chipotle

Valmistusaineet: Tomaattipyre, chipotle, sokeri, sokeriruokoetikka, sipuli, suola, mausteet, natriumbentsoaatti 0,01%, kaliumsorbaatti ja karaijakumi.
Valmistusmaa: Meksiko 
Kotisivut:http://www.lacostena.com.mx/

Tuoksu tomaattinen ja hieman savuinen. Rakenne paksuhko ilman sattumia. Maualtaan hyvin yksinkertainen. Maistuu tomaatilta ja chipotlelta. Chipotle maistuu vähän tunkkaiselta. Mausta löytyy myös hieman kirpeää etikkaa. Tulisuus alle keskitasoa.

Edullinen (alle 2€) chipotlekastike missä maistuu hyvin savuinen chipotle, mutta maku kaipaisi jotain muutakin. Paremman chipotlen puutteessa tämä menettelee, mutta tuskin tulen toiste ostamaan. Kastiketta on hyvin saatavilla marketeista.

Maku 4,5/10
Tulisuus 4/10

6. tammikuuta 2011

Blair´s: Original Death

Valmistusaineet: Punainen ja oranssi Habanero, viinietikka, Cayenne, valkosipuli, chipotle, limemehu, korianteri, yrtit ja mausteet.
Valmistusmaa: Costa Rica
Kotisivut:http://extremefood.com/

Orginal Deathin valmistus alkoi 1989 ja se onkin Blair´sin ensimmäinen markkinoille tullut chilikastike. Blair´s on Yhdysvaltalainen yritys, mutta kastikkeet taidetaan nykypäivänä tehdä Costa Ricassa, niin kuin monet muutkin chilikastikkeet. Kaikki Blair´sin kastikkeet ovat lisäaineettomia.

Väri on tyypillinen chilikastikkeille eli punertavan ruskea. Rakenne paksuhko ja pyremäinen. Tuoksuu erittäin vahvasti valkosipulille. Maku on myös runsaan valkosipulinen ja hieman etikkaisen pistävä. Etikkaa on kuitenkin käytetty maltilla. Kirpeän raikas. Aavistus pientä savuisuutta. Kohtuullisen suolainen. Hieman myös korianteri maistuu. Tulisuus alle keskitason.

Loistavan makuinen kastike ja ehdottomasti Blair´sin parhaimmistoa. Tämä kastike on lähinnä valkosipulikastiketta sen verran voimakkaasti valkosipuli siinä maistuu. Tätä voikin suositella valkosipulin ystäville. Toimii loistavasti allround mausteena tuoreeltaan melkein mihin ruokaan vaan. Blair´sin tuotteita on vaihtelevasti saatavilla ainakin Keskon isoimmista myymälöistä. Nam!

Maku 9/10
Tulisuus 4,5/10

2. tammikuuta 2011

Loput siemenet itämään

Uusivuosi on hyvä aloittaa laittamalla lisää siemeniä itämään. Marraskuun idätyksistä Cumari O Passarinho ei onnistunut  itämään. Cumarin siemeniä jäi vielä varastoon joista yritän idätystä mahdollisesti ensi kaudella uudestaan. Cumarin korvasi Chocolate Fatalii, joka pitäisi olla hyvän makuinen ja kohtuullisen mieto. Sen hedelmät kasvavat isoiksi ja ruskeiksi. Myöskään Manzano Rojo ei itänyt ja sen korvasi Rocoto Riesen josta pitäisi tulla iso hedelmäinen maukas chili. Muut siemenet itivät ja tällä hetkellä chilit ovatkin hyvässä kasvussa. Toistaiseksi taimikasvatus on mennyt ilman ongelmia.

Nyt laitoin itämään loput tämän vuoden siemenistä. Annuumeista Jalapeno Hercules, Chilaca, Mirasol ja Bolivian Rainbow. Chilaca voi vielä vaihtua muuksi koska siemeniä ei ole kuin yksi idätettäväksi. En ole hirveästi mieltynyt baccatumien isoon ja rönsyilevään kasvuun joten baccatumeista tänä vuonna idätykseen pääsee vain yksi lajike, Aji Benito.