25. syyskuuta 2014

Fatalii, yellow (C. chinense)

Fatalii on kotoisin keski afrikasta. Fataliita löytyy monen värisenä mm. valkoisena ja punaisena, mutta keltainen on se alkuperäinen väri. Kasvi on tukeva ja kasvaa n. 1-1,5m korkeaksi. Se ei tarvitse tukea. Valoa kasvi tarvitsee runsaasti. Hyvissä olosuhteissa satoisa.

Fataliin hedelmät ovat teräväkärkisiä, uurteisia ja hieman ryppyisiä. Todella houkuttelevan näköiset hedelmät ovat väriltään kauniin kirkkaan keltaisia.

Fatalii, yellow (C. chinense)
Tuoksu on tyypillisen chinensemäinen, hieman sitrusta. Hedelmässä ensimmäisenä maistuu trooppiset hedelmät ja hieman sitruuna. Hiukan makea, raikas ja hedelmäinen, mutta hivenen karvas. Rakenne on rapea ja siemeniä on vähän. Tulisuus 300.000-400.000 scovillen luokkaa. Tulisuus on agressiivisen terävä ja se tuntuu kurkussa ja kielessä. Tulisuus laskee aika nopeasti. Fataliista tekisin ehdottomasti kastiketta, jolloin hedelmän kaikki ominaisuudet pääsisivät esiin. Ohutseinäiset hedelmät ovat helppo myös kuivata jauheeksi.

18. syyskuuta 2014

Muutama kypsä hedelmä

Yhteensä 100g chiliä.
Pieni sadonkorjuu tuotti 100g chiliä. Kuvassa oikealla yläkulmassa kaksi Jamaican Scotch Bonnet TFM, alhaalla neljä Bonda ma Jacquesia, violetit kolme CGN 21500, vasen yläkulma kaksi Fataliita ja yksinäinen CGN 16995.

15. syyskuuta 2014

Riot (C. annuum)

Riot (C. annuum)
Riot on hienon näköinen koristeellinen chili, jonka hedelmät ovat pitkulaisia ja teräväkärkisiä ja ne sojottavat ylöspäin. Hedelmien kypsyminen kestää pitkään. Kasvi on satoisa ja pienikokoinen. Tulee vähälläkin hoidolla toimeen. Lannoitusta se ei ehkä kestä niin paljon kuin muut annuumit. Siihen tulee helposti lannoitusödeema, mikä näkyy lehtien alapinnoilla kiteisinä nystyröinä.

Raakoja Riotin hedelmiä.
Hedelmässä on pieneen kokoon nähden paljon siemeniä. Tuoksu on vihanneksinen ja paprikamainen. Tulisuus on pistävä ja laskee nopeasti koko suuta lämmittäväksi. Suutuntuma rapea. Maku on hieman hedelmäinen, paprikamainen ja hiukan makea. Aika mitään sanomaton maku, mutta varmasti sopii hyvin yleismausteeksi erilaisiin ruokiin. Käyttö tuoreena tai kuivattuna jauheena. Hyvä mauste itämaisiin ruokiin.

9. syyskuuta 2014

Siemen hulluutta!

Muutama uusi lajike.
Kyllä huomaa että uusi kausi on jo ovella, kun siemeniä tulee jatkuvasti katseltua interwebin siemenmyyjien katalogeista. No, se kuuluu "chilihulluus-taudin" yksiin oireisiin. Tutulta Semillakselta tuli tilattua muutama supertulinen mm. Trinidad 7 Pot Douglah ja Bhut Jolokia Peach. Tilasin myös ensikertaa amerikkalaiselta Rareseedsiltä, joka myy lähinnä ns. "perinnelajikkeita". Valitsin heiltä pelkästään tulettomia lajikkeita meidän paprikan korvaajiksi. Ostin mm. hyväksi kehutun Criolla de Cocinan ja Shishiton.

Siemeniä on tullut viimeaikoina tilattua aika reilusti. Jospa sitä saisi hetken pysyttyä erossa siemenmyyjien houkutuksilta. Saas nähdä...

3. syyskuuta 2014

Mahtava chili, CGN 21500

CGN 21500 (C. chinense)
CGN 21500 on kotoisin Brasiliasta ja kuuluu chinensien heimoon. Lajike on satoisa ja kasvaa n.50-100 cm. korkeaksi. Hedelmät ovat pyöreitä ja hieman uurteisia. Hedelmät ovat pienehköjä, n. 2-2,5 cm. Raat hedelmät ovat violetin vihreät. Kypsänä hedelmät muuttuvat kauniin purppuran oranssiksi ja jotkut kellertäviksi tai kerman violeteiksi. Kaikinpuolin kaunis kasvi.

Hedelmästä lähtee huumaavan voimakas trooppisten hedelmien tuoksu. Tuoksu on jopa imelän makeahko. Hieman sitrusta ja parfyymia. Huikea tuoksu.

Maussa ensimmäisenä esiin tulee makeus. Tämä on todella makea ja mehukas. Sitten suuhun tulvahtaa "ämpärikaupalla" trooppisia hedelmiä. Banaania, mangoa, ananasta. Hieman omenaa. Kuin söisi karkkia. Tulisuus tulee nopeasti ja se tuntuu lähinnä kielen alla. Tulisuus ehkä 150-250.000 scovillea. Suutuntuma on rapea.

Aivan huikea chili, jopa paras mitä tähän asti olen maistanut. Yhdessä pienehkössä hedelmässä on tiivistettynä usean "normaalin" chinensen maku. Tätä pitää jokaisen chilinkasvattajan ehdottomasti kokeilla. Onneksi kasvin oksat notkuvat vielä hedelmistä.


Vielä riittää raakileita.